Minimi mukana Taidetestaajat-suurhankkeessa

13.10.2016 08:53
Minimi mukana Taidetestaajat-suurhankkeessa

Taidealan organisaatiot saivat kesällä 2016 jättää ehdotuksia tavasta, jolla ne haluaisivat olla taidetestaamisen kohteina. Ehdotuksen jätti 135 taidelaitosta ja -organisaatiota ja näistä 55 on nyt valittu mukaan. Tanssiteatteri Minimi on yksi näistä! Yhdessä taidelaitokset ja organisaatiot tavoittavat yhteensä jopa 65 000 kahdeksasluokkalaista ja heidän opettajaansa lukuvuonna 2017-18.

Hankkeen tarkoituksena on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Taiteellisen laadun ohessa keskeinen valintakriteeri oli nuorten kanssa tehtävä yleisötyö sekä se, miten nuoret vastaanotetaan ja miten heistä huolehditaan vierailun aikana. Yhden lukuvuoden aikana organisaation tulee kyetä ottamaan vastaan merkittävä osa oman maakuntansa kahdeksasluokkalaisista. Moni harkinnanvaraisen tuen piirissä toimiva pien-ryhmä oli ottanut haasteen vastaan, jopa paremmin kuin jotkut vakiintuneet taidelaitokset.

Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama suurhanke, joka mahdollistaa kolmen vuoden ajan jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle nuorelle kaksi taidelaitosvierailua kulttuurikohteissa. Toinen vierailu on omassa maakunnassa tai lähialueella, toinen suuntautuu pääkaupunkiseudulle. Hanke tavoittaa kolmen vuoden aikana jopa 200 000 nuorta ja heidän opet-tajaansa. Hankkeen budjetti on yhteensä 15-20 miljoonaa euroa, ja se on osa Suomi 100 -juhlavuo-den ohjelmistoa. Hanketta koordinoi Suomen Lastenkulttuurikeskusten liitto. 

Tanssiteatteri Minimi on mukana Kuopion kaupungin hakemuksessa yhdessä Kuopion taidemuseon, Kuopion kaupunginorkesterin, Itäisen tanssin alukeskuksen sekä Taidemuseo Eemilin kanssa. Lisäksi Pohjois-Savon maakunnasta on valittu mukaan Varkauden Teatteri, joka kuitenkin kuuluu hankkeessa Etelä-Savon koordinaatioalueeseen.

Lue lisää hankkeesta: www.taidetestaajat.fi

Esityskalenteri

Elokuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Facebook