Jännitysnäytelmä osana Minimin kevätkautta

20.10.2016 12:00
Jännitysnäytelmä osana Minimin kevätkautta

Osana Minimin kevätkautta 2017, Sotkulla nähdään Hans Falladan romaaniin perustuva ja Mikko Roihan ohjaama Yksin Berliinissä - Annan ja Oton tarina.

Annalla ja Otolla on salaisuus. He kirjoittavat postikortteja joissa noustaan kolmannen valtakunnan johtajaa vastaan. Postikortit he jättävät porraskäytäviin, joista joku ne löytää.

Annan ja Oton tarina on jännitysnäytelmä vanhenevan pariskunnan viimeisestä ponnistuksesta, yhteisestä yrityksestä kääntää maailman kehitys uuteen suuntaan.  Se kertoo omatunnosta ja rakkaudesta, vierellä olemisesta, teoista jotka sitovat meidät yhteen.

Yksin Berliinissä perustuu Hans Falladan samannimiseen romaaniin. Esityksen ohjaa, lavastaa ja dramatisoi Mikko Roiha, Anna ja Otto Quanqelia näyttelevät Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen.

Hans Fallada kuuluu Saksan luetuimpiin kirjailijoihin, ja häntä pidetäänkin mestarillisena  kansankuvaajana sota-ajan Saksassa. Maailmanmaineeseen hänen viimeiseksi jäänyt romaaninsa nousi postuumisti, englanninkielisen käännöksen myötä. Hans Falladan kuolemasta tulee kuluneeksi 70 vuotta 5.2.2017.

Yksin Berliinissä on Vapaa Teatterin uusin Suomen kantaesitys, joka tuotetaan yhteistyössä helsinkiläisen Teatteri Avoimien Ovien, kuopiolaisen Tanssiteatteri Minimin ja Riihimäen Teatterin kanssa. Produktio harjoitellaan Berliinissä Brotfabrik-teatterissa, jossa se saa ensi-iltansa 9.2.2017. Suomen kantaesitys on teatteri Avoimissa Ovissa 22.2.2017, Kuopion ensi-ilta 2.3.2017 ja Riihimäen ensi-ilta 10.3.2017.

Esitykset Kuopiossa, Sotkulla:

To 2.3. klo 19  ENSI-ILTA
Pe 3.3. klo 19.00
La 4.3. klo 13.00
To 23.3. klo 19.00
Pe 24.3. klo 19.00
La 25.3. klo 13.00
La 6.5. klo 14.00
La 6.5. klo 19.00

Osta liput Minimin verkkokaupasta!

Esityskalenteri

Toukokuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

Facebook